Energia-alan media

Ääninuohous mahdollistaa siirtymän turpeesta biopolttoaineeseen

Turpeen polton vähentyessä Suomen turvevoimaloissa siirrytään usein puupohjaisten polttoaineiden käyttöön. Niiden ongelmana on kattiloiden likaantuminen ja sen tuoma puhdistustarve. Likaantumisongelma voidaan ehkäistä, kun voimalaan asennetaan kustannustehokkaat ääninuohouslaitteet.

Yksi ääninuohousta hyödyntävä voimala on Ylivieskassa sijaitseva Oy Perhonjoki Ab:n Vieskan Voiman CHP-voimalaitos, joka on alun perin suunniteltu turvevoimalaitokseksi.

”Olemme siirtymässä laitoksessa puupohjaisiin polttoaineisiin ja turpeen osuus laitoksen polttoaineesta on pudotettu lähes 80 prosentista alle 30 prosentin. Suunnitelmissa on pudottaa turpeen osuus vuoteen 2025 mennessä jopa nollaan tai vähintäänkin kymmeneen prosenttiin”, voimalaitospäällikkö
Tommi Salo kertoo.

kuva

Nopea takaisinmaksuaika

”Pari vuotta sitten laitoimme Nirafonin paineilmakäyttöisiä ääninuohoimia voimalan ilman ja syöttöveden esilämmittimiin. Viime kesänä lisäsimme kattilan tulistimille Nirafonin nestekaasutoimiset ääninuohoimet. Prosessilämpötilojen ja muiden prosessiarvojen perusteella voi todentaa, että laitteilla on selkeä vaikutus kattilan toimintaan. Ilman puhdistimia meillä olisi varmasti ongelmia laitteiden likaantumisen ja tukkiintumisen vuoksi”, Salo kertoo.

Ääninuohoimien asennukseen menee 1 – 2 työpäivää. Kiinteästi asennettava laitteisto ei juuri tarvitse huoltoa, eikä laitoksilla tarvita ylimääräisiä seisokkeja puhdistusta varten.

kuva

”Olemme arvioineet nuohouslaitteiden takaisinmaksuajaksi 2 – 3 lämmityskautta” Salo toteaa.

Ensimmäiset Nirafonin ääninuohouslaitteet suunniteltiin 1980-luvulla ja niitä on jatkuvasti kehitetty paremmaksi. Laitteet valmistetaan Suomessa ja niitä on asennettu satoihin voimalaitoskattiloihin sekä lämpökeskuksiin ympäri maailmaa.

Lisätietoja: nirafon.com

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2023

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 20.–24.3.2023. Rekisteröityminen

Tuulivoiman kestävä perusta

Tuulivoimaloiden betoniset perustukset kätkevät sisäänsä tonnikaupalla raudoitteita. Haastavissa olosuhteissa raudoitustyön sujuvuudella on merkittävä rooli projektien aikataulun pitämisessä. Samalla tuotteiden ympäristövaikutuksista puhutaan

Vastuulliseksi rakennettu

Gasgrid Finland Oy starttasi 1.1.2020. Suomessa kaasun siirrosta vastaa nyt valtion omistama kaasun siirtoverkkoyhtiö, jolla on vastuullisuus jo DNA:ssa. ”VASTUULLISUUSOHJELMA MEILLÄ

Vastuullisuus 360

Edelläkävijäyritykset panostavat nyt reiluun datatalouteen ja kiertotalouden innovaatioihin – tai selvittävät omaa luontojalanjälkeään, toteaa Sitran yliasiamies Jyrki Katainen. VASTUULLISUUDEN UUSI aalto

Työturvallisuus energia-alalla

Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt vaihtelevat

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Akkujen kierrätys säästää tärkeitä raaka-aineita

Käytettyjen sähköakkujen kierrätyksestä saadaan uusien akkujen valmistuslinjoilla tarvittavia harvinaisia metalleja. Nykyaikaiset akkujen kierrätysratkaisut vähentävät uuden raaka-aineen tarvetta ja samalla parantavat eurooppalaisten

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.