Energia-alan media

Ääninuohouksella lisätehoa nuohoukseen

Monesti nuohoustarve voimalaitoksilla lisääntyy, kun kattilan polttoaine vaihtuu. Turpeen polton vähentyessä Suomessa siirrytään usein uusiutuvien polttoaineiden käyttöön – esimerkiksi puubiomassaan – jolloin kattila likaantuu enemmän ja nuohousta on lisättävä. Ääninuohous on toimiva vaihtoehto höyrynuohoukselle etenkin biomassaa poltettaessa.

Ääni ei aiheuta korroosio-ongelmia, joten kattilaa voidaan nuohota riittävän usein ja kattila pysyy jatkuvasti puhtaana.

”Menetelmä soveltuu lähes kaikenlaisiin ja kaiken kokoisiin kattiloihin, alle megawatin tehoisista aina yli 1000 megawatin kattiloihin”, toteaa Nirafon Oy:n toimitusjohtaja Pauli Jokela.

Nuohous parantaa myös hyötysuhdetta

Ensimmäiset Nirafonin ääninuohouslaitteet suunniteltiin 1980-luvulla ja niihin on jatkuvasti kehitetty pieniä parannuksia. Laitteet valmistetaan pääosin Suomessa, joskin joitain osia saadaan myös eurooppalaisilta alihankkijoilta.

”Ääninuohousta on mahdollista käyttää koko kattilassa tai ratkaisemaan ongelmia rajatummalla alueella. Sitä voidaan myös käyttää yhdessä muiden nuohousmenetelmien kanssa.”

”Nuohous tapahtuu kattilan käydessä. NCSD-nuohointa voidaan käyttää myös tuhkan ollessa sulaa tai osittain sulaa”, Jokela vakuuttaa.

kuva

”Joskus asennustyökin voidaan tehdä laitoksen ollessa toiminnassa. Kiinteästi asennettava laitteisto ei juuri tarvitse huoltoa, eikä laitoksilla tarvita ylimääräisiä seisokkeja puhdistusta varten.”

Suomessa ääninuohousta on asennettu jo kymmenien voimalaitosten kattiloihin.

”Asennukseen menee 1 – 2 työpäivää. Tarvittaessa Nirafonin yhteistyökumppani vastaa asennustöistä.”

Asennuksen jälkeen ääninuohouslaitteisto kytketään yleensä voimalaitoksen omaan automaatiojärjestelmään.

Jokela muistuttaa, että äänellä pystytään nuohoamaan myös katvealueita.

”Katalyytit, suodattimet, puhaltimet, lämmönsiirtopinnat ja muut kohteet pysyvät jatkuvasti puhtaina. Tällöin kattilan hyötysuhde paranee ja käyttökustannukset pienenevät.”

Lisätietoja: www.nirafon.com

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Työturvallisuus energia-alalla

Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt vaihtelevat

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Akkujen kierrätys säästää tärkeitä raaka-aineita

Käytettyjen sähköakkujen kierrätyksestä saadaan uusien akkujen valmistuslinjoilla tarvittavia harvinaisia metalleja. Nykyaikaiset akkujen kierrätysratkaisut vähentävät uuden raaka-aineen tarvetta ja samalla parantavat eurooppalaisten

Palveluliiketoimintaan tarvitaan koulutusta

Teollisuuden kunnossapito ja muut tukitoiminnot ovat nykyisin entistä useammin ulkoistettua palvelutoimintaa – ja samalla työtä tietojärjestelmien parissa. Uusi tekniikka vaatii omanlaistaan

Valitse oikea ilmastopolku

Sitrassa uskotaan, että tuulivoima ja sähköautot voivat romahduttaa päästöt – Ilman että kukkaroa kuritetaan liikaa Ilmastonmuutos voidaan saada kuriin – ja

Ilmastohaaste: Vastaanotettu!

ILMASTOPANEELI IPCC:LTÄ tuli lokakuussa 2018 kovat madonluvut: päästöt on saatava alas ja vauhdilla. Vaaditaan nopeita päästövähennyksiä, jotta maapallon lämpötilan nousu saadaan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.