Energia-alan media

Äänenvaimennin hillitsemään teollisuuslaitosten päästöjä

Äänenvaimentimilla on yhä merkittävämpi rooli voimaloiden ja erilaisten teollisuuslaitosten äänenhallinnassa melurajoitusten tiukentuessa. Samaan pakettiin äänenvaimentimien kanssa voidaan lisätä savukaasun pesu. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että ”pesuyksikkö” pesee äänenvaimenninta, jolloin vaimentimen läpi virtaavasta savukaasusta saadaan erotettua sen sisältämiä haitallisia yhdisteitä. Eli savukaasujen pesu tapahtuu äänenvaimentimessa.

VUONNA 1974 perustettu Ilmastointi & Ohutlevy Oy on raisiolainen
osaava ja kokenut yhteistyökumppani melunhallinnassa
ja savukaasujen pesuongelmien ratkaisussa.

Voimalaitosten ja esimerkiksi prosessiteollisuuslaitosten
kaasuturbiinien ilmanotosta ja lämmön talteenoton poistoilman
ulospuhalluksesta tulee varsin voimakas ääni, jota joudutaan
vaimentamaan erityisesti, kun laitoksen lähistöllä on asutusta.
Ilmanotto tai -poistokanavointiin liitettävä äänenvaimennin ratkaisee
meluongelman.

”Puhaltimesta johtuvia ääniä vaimennetaan ajamalla
ilmaa eräänlaisista solista läpi ja imeytetään ääntä Dacronista
tehtyihin vaimennuselementteihin. Korkeammissa lämpötiloissa
käytetään lasikuitulankaa”, Ilmastointi & Ohutlevy Oy:n toimitusjohtaja
Seppo Vainikka kertoo.

Materiaalit valittava tarkoin

Ilmastointi & Ohutlevy Oy suunnittelee ja valmistaa muun
muassa lämmönvaihtimia, äänenvaimentimia, savukaasupesureita
ja kanavistoja. Tuotteiden valmistusmateriaaleina
ovat ruostumaton teräs, haponkestävä teräs, alumiini ja teräs.
Tuotteita valmistetaan lämmön- ja kulutuksenkestävistä teräksistä
sekä tarvittaessa myös vaativammista materiaaleista.

Samaan äänenvaimentimeen voidaan rakentaa pesujärjestelmä,
jolloin saadaan äänenvaimentaja-savukaasupesuriyhdistelmä.

Pesu vaikuttaa äänenvaimentimen materiaalivalintoihin,
eli äänenvaimentajan materiaalin pitää olla erikoisseostettua
ruostumaton terästä, jotta se kestää kaasusta irtoavaa rikkiä
ja rikkidioksidia, joita valuu äänenvaimentimen pohjalle pesuveden
mukana.

Räätälöidyt tuotteet lähes 40 vuoden
kokemuksella

”Meiltä saa räätälöidyt tuotteet ja lähes 40 vuotta pitkän kokemuksen
äänenvaimentajien valmistajana. Pystymme toimittamaan
joustavasti ja lyhyellä toimitusajalla asiakkaalle juuri sellaisen
laitteiston kuin hän haluaa. Olemme kokonaistaloudellisesti
kilpailukykyisiä”, Vainikka toteaa.

Ilmastointi ja Ohutlevy on toiminut jo usean vuosikymmenen
ajan yhteistyökumppanina esimerkiksi paperi- ja selluteollisuuden
toimittajille.

”Toimitamme myös kaasuturbiinien sisääntuloilmajärjestelmiä
sekä kuumuutta kestäviä joustavia liittimiä voimalaitoksiin
ja öljynjalostamoihin. Lisäksi toimimme myös yhteistyökumppanina
useille savukaasupesurien toimittajille ja telakoille”,
Vainikka kertoo.

Laivojen pakokaasu- ja rikkipesurijärjestelmissä käytetään
samaa äänenvaimennusmenetelmää kuin prosessiteollisuudessa.

”Laivoihin laitetaan äänenvaimentajat myös savupiippuihin.
Nämä äänenvaimentajat ovat omia tuotteitamme”, Vainikka
kertoo.

Lisätietoja: ieto.fi

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Laatua ja tarkkuutta päästömittauksiin

Teollisuuspäästöjen seuraamiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan luotettavaa päästömittausta. Viime vuosina julkaistut EU-säädökset – esimerkiksi jätteenpolton (2019) sekä suurten voimalaitosten (2017) parhaan käyttökelpoisen

Vesilaitokset siirtymässä digiaikaan

Luotettava vesihuolto on yhteiskunnan toiminnan tärkeimpiä perusedellytyksiä. Laadukkaita, riittäviä ja toimintavarmoja vesihuoltopalveluja tarvitaan niin terveyden, asumisen, yhteiskunnan palveluiden kuin tuotanto- ja

EU jatkaa teollisuuden päästöjen suitsemista

Hiilidioksidin talteenotto savukaasuista voisi onnistua uuden teknologian ansiosta EU:n teollisuuden ympäristönsuojelutoimet ovat selvästi tehostuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Ympäristölainsäädäntö on tiukentunut, energiatehokkuus

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

Kalajoen satama on valmiina tuulivoimalogistiikkaan

Kalajoen satamasta on tullut logistinen keskipiste saha- ja puuteollisuuden ohella myös projekti- ja tuulivoimayhtiöiden toimitusketjuille. Tuulivoimakuormausten lisääntyminen on tulosta satamapalveluiden määrätietoisesta

Höyryn paineenalennuksesta energiat hyötykäyttöön

Suomen kaukolämpölaitoksissa ja prosessiteollisuudessa haaskataan paljon lämmöntuotannossa käytettävää höyrynpainetta, kun painetta alennetaan kaukolämpöverkkoon tai teolliseen prosessiin sopivaksi. Lämpölaitoksen hyötysuhdetta voidaan nyt

Ovatko päästömittauslaitteenne luotettavia?

Tarkkuusmittauslaitteissa jokainen yksityiskohta on tärkeä. Laitteiden suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtina – tarkkuuden lisäksi – on oltava luotettavuus ja kestävyys. Suomalainen teknologiakonserni

Tekoäly uudistaa energia-alaa

Uusilla tekoälyyn perustuvilla etäkäyttö- ja ohjausjärjestelmillä voidaan jo muun muassa parantaa teollisuuden prosessien ja voimalaitosten sekä sähköverkon toimivuutta. Rakennusautomaatioon tekoäly tuo

Uusiutuva geoenergia tuottaa pian kaukolämpöä

Geolämmön hyödyntämiseen tähtäävää teknologiaa kehitetään St1:n pilottihankkeessa Otaniemessä Uusiutuvan ja päästöttömän syvän geolämmön hyödyntämistä tutkitaan ja kehitetään tällä hetkellä eri puolilla

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.