
Työturvallisuus energia-alalla
Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt

Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt

Energia-ala on murroksessa, jossa teknologian kehitys, ilmastotavoitteet ja kansainvälinen kilpailu asettavat yhä suurempia vaatimuksia niin yrityksille kuin niiden työntekijöillekin. Perinteiset

Levylämmönsiirtimet tehostavat kaukolämmön tuotantoa ja tuottavat ympäristöystävällistä kaukojäähdytysenergiaa Kuopion Energian kaukolämpölaitoksen hyötysuhde parani merkittävästi, kun laitokselle hankittiin FUNKEn levylämmönsiirtimillä varustettu

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään jälleen Oulun Ouluhallissa 22.–23.5.2024. Näytteilleasettajapaikat on loppuunmyyty, ja tapahtuman ohjelmalava täyttyy mielenkiintoisista ja taatusti ajankohtaisista puheenvuoroista.

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen

Tuulivoimaa tuodaan kovaa vauhtia isommaksi osaksi suomalaista energiantuotantoa. Maailmalla tuulivoiman rakentamisessa ollaan pohjolaa pidemmällä, mutta osana vihreän tekniikan edelläkävijyyttä suomalaiselle

Porilainen West Coast Road Masters on erikoiskuljetusten reittisuunnittelun erikoisosaaja. Toimitusjohtaja Juha-Matti Vainio kertoo, että vuonna 2012 perustettu West Coast Road

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan

Lämpölaitoksia voidaan toteuttaa hyvin erilaisilla tekniikoilla. Nykyaikaisten kattilalaitosten tuotekehityksessä tavoitellaan hyvää hyötysuhdetta, ympäristöpäästöjen minimointia ja pitkää käyttöikää – olipa kyse

Äänenvaimentimilla on yhä merkittävämpi rooli voimaloiden ja erilaisten teollisuuslaitosten äänenhallinnassa melurajoitusten tiukentuessa. Samaan pakettiin äänenvaimentimien kanssa voidaan lisätä savukaasun pesu.

Käytettyjen sähköakkujen kierrätyksestä saadaan uusien akkujen valmistuslinjoilla tarvittavia harvinaisia metalleja. Nykyaikaiset akkujen kierrätysratkaisut vähentävät uuden raaka-aineen tarvetta ja samalla parantavat

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 20.–24.3.2023.

Tuulivoimaloiden betoniset perustukset kätkevät sisäänsä tonnikaupalla raudoitteita. Haastavissa olosuhteissa raudoitustyön sujuvuudella on merkittävä rooli projektien aikataulun pitämisessä. Samalla tuotteiden ympäristövaikutuksista

Energiaomavaraisuutta halutaan nyt lisätä ympäri Eurooppaa. Tuulivoimaprojekteja toteutetaan myös Suomessa ennätystahtiin. Pietarsaaren satama on yksi muutoksen tekijöistä. Vihreä siirtymä on

Melurajoitusten tiukentuessa äänenvaimentimilla on yhä merkittävämpi rooli voimaloiden ja erilaisten teollisten laitosten melunhallinnassa. Vuonna 1974 perustettu Ilmastointi & Ohutlevy Oy

Vaasassa on avattu Wärtsilä-konsernin uusi teknologiakeskus. STH-keskus (Sustainable Technology Hub) tutkii ja valmistaa muun muassa kestävän kehityksen mukaisia polttoaineita sekä

Päästövähennyksiä ja toimintavarmuutta rinnakkaisilla ja toisiaan täydentävillä ratkaisuilla nyt ja tulevaisuudessa Energiakriisistä selviytymiseksi tärkeää on turvata energiaalan yhtiöiden toimintakyky ja

Suomella on edellytykset nousta energiatulevaisuuden edelläkävijäksi ja vetytalouden kärkimaaksi. Vetytalous voi synnyttää Suomeen merkittäviä investointeja ja jopa kymmeniätuhansia työpaikkoja luoden

Gasgrid Finland Oy starttasi 1.1.2020. Suomessa kaasun siirrosta vastaa nyt valtion omistama kaasun siirtoverkkoyhtiö, jolla on vastuullisuus jo DNA:ssa. ”VASTUULLISUUSOHJELMA

Todennäköisyyssääennusteisiin pohjautuva energiajärjestelmien toiminnan optimointi on avain vihreään siirtymään ja kustannussäästöihin. Optimoinnissa ovat avuksi Ilmatieteen laitoksen kehittämät säänennustusmallit, jotka tuottavat

Vastuullisuus on yhä useammin teollisen pk-yrityksen kilpailuetu. Tutkimukset osoittavat, että kestävyyteen panostaminen vahvistaa pk-yritysten taloudellista suorituskykyä, mainetta ja innovatiivisuutta. Kun vastuullisuus kytketään osaksi strategiaa ja arjen prosesseja, se tukee pitkäjänteistä kasvua ja parantaa asemaa markkinoilla. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten vastuullisuus muuttuu konkreettisiksi teoiksi ja miten suomalaiset pk-yritykset hyödyntävät sitä menestyksekkäästi kilpailuedun lähteenä.

7 Steel Service Finland Oy:n päivitetty, kolmannen osapuolen auditoima raudoitustuotteiden ympäristöseloste (EPD) on jälleen yksi tärkeä virstanpylväs jatkuvassa työssämme terästuotteidemme ilmastovaikutusten vähentämiseksi.

Energiateollisuus toivottaa komission lainsäädäntöesityksen EU:n päästökaupan kehittämisestä ja tiedonannon Sähköistämistä edistävästä toimintasuunnitelmasta tervetulleeksi, mutta kannustaa kunnianhimoisempaan politiikkaan. Päästökauppa on EU:n ilmastopolitiikan keskeisin väline myös 2030-luvulla ja sähköistyminen on Euroopan tie kohti strategista autonomiaa ja resilienssiä.

LUTin tuore energiaselonteko tarkastelee energiajärjestelmien turvallisuutta laaja-alaisesti. Tavoitteena on tukea poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnallista keskustelua nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

Teknologiayhtiö Wärtsilä on osa uutta, monialaista konsortiota, jonka tavoitteena on ratkaista yksi energiasiirtymän suurimmista haasteista: puhtaan vedyn turvallinen varastointi ja

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.

Enersense asentaa putkistot ja teräsrakenteet vedenkäsittelylaitokseen, joka rakennetaan maailman ensimmäiseen laajamittaiseen vihreän teräksen tehtaaseen Pohjois-Ruotsin Bodeniin. Vähäpäästöisen teräksen tuotannon edistäminen on keskeistä ilmastonmuutoksen hillinnässä, sillä nykyisin teräs aiheuttaa noin 10 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Tutkimus nostaa esiin akku- ja autoteollisuuden toimijoiden yhteistyön, keräysjärjestelmien, sääntelyn ja standardoinnin merkityksen.

Teknologiayhtiö Wärtsilä investoi noin 90 miljoonaa euroa Vaasan Sustainable Technology Hub (STH) -teknologiakeskuksensa teknisen tuotantokapasiteetin 30 prosentin laajennukseen sekä siihen liittyvään globaaliin toimitusketjuunsa.

Oulun yliopiston kattolaboratoriossa on käynnistynyt kokeilu, jossa aurinkovetyreaktorin prototyyppiä testataan ensi kertaa Suomessa ulko-olosuhteissa. Aurinkovetypaneeli muistuttaa tavallista aurinkopaneelia, mutta sen

Auris Energia alkaa ottaa Mäntsälän biokaasulaitoksellaan talteen biokaasun valmistuksessa syntyvän hiilidioksidin ja toimittaa sen betonin valmistukseen. Hiilidioksidin toimitukset alkavat vuoden 2027 alussa.

Suomen ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Teknologian tutkimuskeskus tiedottavat: Siirtymä kestävään, sähköistyvään ja fossiilivapaaseen energiajärjestelmään on välttämätön ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja turvallisuusriskien vähentämiseksi. Suomen riippuvuus fossiilisista tuontipolttoaineista heikentää energiaturvallisuutta ja talouskasvun mahdollisuuksia. Vaikka fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä on jo onnistuttu vähentämään, tekoja kestävän energiasiirtymän edistämiseksi tarvitaan edelleen.

Euroopan komissio on tänään hyväksynyt lainsäädäntöehdotuksen, jolla lisätään vähähiilisten, Euroopassa valmistettujen teknologioiden ja tuotteiden kysyntää. Teollisuuden vauhdittamissäädöksellä (Industrial Accelerator Act)

Suomessa valmistui viime vuonna yli 8 miljardin euron arvoiset investoinnit vihreään siirtymään, mikä on EK:n dataikkunan seurantahistorian ennätystaso. Hyvä energiajärjestelmä

Freija on saanut virallisen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) päätelmän Nokialle, Suomeen suunnitellulle e-metaanin tuotannolle. Päätelmä toimii pohjana lupahakemuksille ja viranomaiskäsittelylle. YVA-menettelyn

Suomi ja Kiina ovat allekirjoittaneet 27.1.2026 Pekingissä yhteisymmärryspöytäkirjan (MOU) kumppanuudesta energia-alalla. Yhteistyöalueita ovat erityisesti puhdas energia, älykkäät energiajärjestelmät ja energiainnovaatiot.

VTT ja Sumitomo SHI FW (SFW) ovat tehneet lisenssisopimuksen, jonka tavoitteena on edistää puhtaan synteesikaasun tuotantoa kierrätykseen kelpaamattomasta biojätteestä kestävien

Vaasan kadut täyttyivät jälleen energia-alan asiantuntijoista, päättäjistä ja yritysedustajista kansainvälisen EnergyWeekin aikana 16.–19. maaliskuuta. Tapahtuma keräsi viikon aikana yli 11

KUVA: TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ EU-johtajat keskustelivat Iranin sodasta ja energian hinnasta torstaina 19.3.2026 Brysselissä. EU varautuu sodan aiheuttamiin energian hintavaikutuksiin,

Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.