Lentorobotiikasta tehokkuutta voimalaitosten tarkastuksiin
VIIME VUOSINA DRONET ovat kehittyneet jopa nopeammin kuin matkapuhelimet 90-luvulla. Robotiikkaa lisäämällä saadaan dronesta varsin tehokas visuaalisen tarkastuksen laite vaarallisiin
VIIME VUOSINA DRONET ovat kehittyneet jopa nopeammin kuin matkapuhelimet 90-luvulla. Robotiikkaa lisäämällä saadaan dronesta varsin tehokas visuaalisen tarkastuksen laite vaarallisiin
UUSIUTUVIEN ENERGIALÄHTEIDEN lisääntyminen sähköverkkojen virransyötössä ja ladattavien koneiden, kuten sähköautojen lisääntyminen asettaa niin sähköverkolle kuin akkutekniikalle uudet haasteet. Celltech on
VUONNA 2017 uusiutuvilla energialähteillä tuotettiin energiaa yli 130 terawattituntia. Suhteellisesti eniten vuoteen 2016 verrattuna lisääntyi tuulisähkön tuotanto noin 70 prosentilla

PALJETASAINTEN VAURIOIDEN kartoitus kannattaa tehdä vuosittain ajon aikana. Erityisesti alipaineisissa kanavissa vuodon löytäminen voi olla hankalaa. Lämpökamerassa ylipaineinen vuoto näkyy
WÄRTSILÄ JA SCHNEIDER ELECTRIC ovat allekirjoittaneet globaalin yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa molempien yritysten sekä kolmansien osapuolten tuotteita ja palveluita hyödynnetään datakeskushankkeissa.

METSÄ GROUP juhli uuden sukupolven biotuotetehtaan vihkiäisiä Äänekoskella keskiviikkona 18.10.2017. Tehtaan vihki käyttöön tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Sellua ja lukuisia
KESKI-UUDENMAAN SÄHKÖNSAANTIA turvaava 1970-luvulla rakennettu Nurmijärven sähköasema uusitaan vuoden 2019 loppuun mennessä. Sähköaseman nykyaikaistamisella varmistetaan luotettava sähkönsiirto Keski-Uudenmaan alueen sähkönkäyttäjille.
NAANTALIIN RAKENNETTU uusi monipolttoainevoimalaitos vihittiin tänään käyttöön. Turku Energian osakkuusyhtiön, Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n (TSE) rakentama voimalaitos korvaa osittain Naantalin
Helen suunnittelee uutta, Suomen suurinta energiavarastoa syvällä Helsingin kallioperässä sijaitseviin, käytöstä poistettuihin öljyluoliin. Lämmintä vettä varastoon mahtuisi yli 40 kertaa
Testissä simuloitiin ankaraa vesiympäristöä merenalaiselle taajuusmuuttajalle. Testin myötä visio täysin sähkökäyttöisestä, merenalaisesta prosessilaitoksesta on askelen lähempänä todellisuutta. ENSIMMÄISTÄ MERENALAISEN taajuusmuuttajan
Gasum Oy:n Turun biokaasuhankekokonaisuus etenee suunnittelutöiden ja hankintojen edistyessä. Hankekokonaisuus sisältää Turun Topinojan biokaasulaitoksen modernisoinnin, laajennuksen sekä biokaasun jalostus- ja
LIIKENTEEN SÄHKÖISTYMISEN akku- ja hybridisähköautojen muodossa odotetaan lisäävän litium-akkujen kysyntää voimakkaasti. Suomi on jo nyt Euroopan johtavia akkumetallien- ja kemikaalien
GLOBAALI TAVOITE vähentää kasvihuonekaasuja sekä haitta-ainepitoisia savukaasupäästöjä tuo jatkuvasti työtä Valmetin kattilaliiketoiminnalle. Asiakkaat eivät halua myöskään sitoutua vain yhteen polttoaineeseen

ATLAS COPCO on kehittänyt uudenlaisen QAS-sarjan generaattorin. Kyseessä on QAS 35 VSG ‑muuttuvanopeuksinen generaattori. QAS35 VSG generaattorissa yhdistyvät kompakti koko,
KÄNNYKÄN LATAUS, auton polttoaine, maitotölkki. Jokapäiväisiä asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä. Niiden takana on kuitenkin monia tekijöitä: ihmisiä, aikaa, koneita. Askalon
Pohjoinen Teollisuus -tapahtuma 23.- 24.5. kokoaa Ouluun teollisuustoimijat ja tuoreimman tiedon. Tapahtuman monipuolinen ohjelma seminaareineen nostaa esiin kaivosteollisuuden arktisen alueen
VEO uudistaa Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin Tihisenniemen sähköaseman Kajaanissa. Uudistamishankkeessa nykyinen ikääntynyt laitteisto korvataan ja samalla turvataan Kainuun alueen sähkönsaanti. Hanke
Fortum etenee Bio2x-ohjelmassaan perustamalla Numaligarh Refinery Limitedin (NRL) ja Chempoliksen kanssa yhteisyrityksen biojalostamon rakentamiseksi ja käyttämiseksi Intian Assamissa. Fortum investoi
VTT:N ERIKOISTUTKIJA ja diplomi-insinööri Mari Hukkalainen tutki väitöksessään alueiden energiaratkaisuja. Hän kehitti yhdessä tutkimustiimin kanssa energiatehokkaan aluesuunnittelun arviointityökalun, joka tuottaa
Suvilahden sähköasemalle Helsinkiin on asennettu uusi 84 paneelin aurinkoseinä, jolla testataan seinäpaneelien tuottoa. Perinteisen kattovoimalan tuotanto on parhaimmillaan kesäaikaan, seinäasennukset

Energia-alan investoinnit vaativat käyttöpääomaa usein nopeammin kuin pankki ehtii tehdä päätöksen. Kreditan kautta tavoitat yhdellä hakemuksella useita pankkeja ja rahoittajia. Saat käyttöösi myös maksuttoman rahoitusneuvojan. Tiedämme, mitä tietoja pankit katsovat, ja autamme tekemään hakemuksestasi mahdollisimman vahvan.

AUMA vahvistaa läsnäoloaan Pohjois- ja Itä-Suomessa ja toimii asiakkaidensa kumppanina toimilaitehankkeiden koko elinkaaren ajan. Savon Voiman Iiksenvaaran voimalaitoksen vaiheittainen modernisointi on esimerkki pitkäjänteisen yhteistyön tuloksista käytännössä.

Datakeskusten ja teollisuuden sähkönkulutus kasvaa nopeasti. Kaasun siirtoinfrastruktuuri
voi tukea sähkön riittävyyttä, maamme huoltovarmuutta ja
kotimaisia investointeja. Bio- ja synteettisen metaanin hankkeet tarjoavat tulevaisuudessa
uusiutuvia ja vähähiilisiä kaasuja teollisuuden polttoaineiksi, sanoo
Janne Grönlund kaasunsiirtoyhtiö Gasgridilta.

Loiste Lämmön kaukolämmön kehittämishankkeessa hukkalämmön talteenotto laitettiin kerralla kuntoon. Tecaflow toimitti kohteeseen laajan kokonaisuuden venttiiliratkaisuja.

7 Steel Service Finland Oy:n päivitetty, kolmannen osapuolen auditoima raudoitustuotteiden ympäristöseloste (EPD) on jälleen yksi tärkeä virstanpylväs jatkuvassa työssämme terästuotteidemme ilmastovaikutusten vähentämiseksi.

Utilitaksen Tallinnan Väon energiakompleksiin on valmistunut Baltian ensimmäinen vihreän vedyn pilottilaitos. Laitos kattaa koko arvoketjun vedyn tuotannosta ja puhdistuksesta hukkalämmön hyödyntämiseen, jakeluun ja loppukäyttöön. Ratkaisu tuo vihreän vedyn suoraan liikenteen käyttöön tankkauksen kautta.

Sähkösuodattimen tehtävänä on hallita päästöjä teollisissa prosesseissa keräämällä nokea, pölyä, tuhkaa ja muita savupartikkeleita poistokaasuista ennen niiden hallitsematonta vapautumista savupiipuista luontoon. Tämä keräys tapahtuu suljetun laitteen sisällä staattisen sähkön ja sähköisen vetovoiman avulla hyvin tehokkaasti hidastamatta kaasun virtausnopeutta prosessissa.

Energiantuotannon tehokkuus ja käyttövarmuus rakentuvat yhä enemmän mittaustekniikan, datan älykkään hyödyntämisen ja ennakoivan kunnossapidon varaan. WIKA:n instrumentointiratkaisut tukevat energian tuotannon, siirron ja jakelun luotettavaa toimintaa.

Datakeskusten merkitys yhteiskunnan kriittisenä infrastruktuurina kasvaa jatkuvasti. Samalla niiden energiankulutus, tekninen kompleksisuus ja käytettävyysvaatimukset asettavat uusia haasteita. Beckhoffin näkökulmasta keskeinen

Datakeskuksissa putkistojen, viemäröinnin ja pumppaamoiden on toimittava luotettavasti kaikissa olosuhteissa. DELETE Finland Oy:n palvelukokonaisuus varmistaa putkistojen moitteettoman toiminnan datakeskuksen koko

Energia-ala elää murrosta. Energiamarkkinoiden voimakas hintavaihtelu, kiristyvät päästövaatimukset ja huoltovarmuuden korostuminen ohjaavat entistä enemmän investointeja ratkaisuiksi, jotka ovat yhtä aikaa

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitustoimitukset ovat varsin poikkeuksellisia tavanomaisiin raudoitustoimituksiin verrattuna. Pääsääntöisesti projektien tuotantovauhti on normaalia rakentamista nopeampi ja rakentamispaikka usein vaativien

MAINOS – Teknologia kehittyy vauhdilla ja parhaimmillaan sen avulla on mahdollista tukea yrityksen investointeja ja kasvua. Kasvuun tähtäävä yritys tarvitsee

Alueella kasvaa tarve uusiutuvista energialähteistä tuotetulle maakaasulle. Tämänhetkisten arvioiden mukaan suunnitellun laajennuksen alueella uusiutuvan kaasun syöttökapasiteetti voisi nousta noin 3–4

Pohjoismaiden merkittävin energiateollisuuden verkostoitumis- ja myyntitapahtuma järjestetään jälleen 16.–19. maaliskuuta. Neljän tapahtumapäivän aikana luvassa on enemmän sisältöä kuin koskaan ennen;

Hiljaisuus, meri ja läsnäolo – Villa Seaview’n uusi Silent Meeting kutsuu työyhteisöt pysähtymään ja löytämään luovuuden lähteet uudella tavalla. Kahden

Tampere – 27. elokuuta 2025 – Lämmönvarastointiteknologiaa kehittävän TheStoragen ensimmäisen liikkuvaan hiekkaan pohjautuvan lämpöenergiavaraston rakennustyöt valmistuivat. Konsepti on ainutlaatuinen

Kotimainen energia- ja prosessitekniikan asiantuntijayritys CTI – CT Industrial toteuttaa haastavia ja innovatiivisia ratkaisuja teollisuusasiakkailleen ja uudistaa energiajärjestelmiä kestävämmiksi, älykkäämmiksi

Sähköverkon digitalisointi on välttämätöntä tulevaisuuden joustavan energian kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi Energiasektori kehittyy täydellä vauhdilla. Euroopassa sähkönkulutuksen ennustetaan kasvavan jopa

Laitex Oy on saanut strategisesti merkittävän tilauksen biomassan käsittely- ja syöttöjärjestelmistä Espanjan Torrelavegaan rakennettavaan biopolttoainetta hyödyntävään sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.