Energia-alan media

Sponsoroitu

Tulevaisuuden energia ja kansainväliset mahdollisuudet puhuttavat EnergyWeekillä 

Pohjoismaiden merkittävin energiateollisuuden verkostoitumis- ja myyntitapahtuma järjestetään jälleen 16.–19. maaliskuuta. Neljän tapahtumapäivän aikana luvassa on enemmän sisältöä kuin koskaan ennen; noin 40 seminaaria, päivittäin vaihtuvat messutapahtumat, useita ilta- ja oheisohjelmia sekä ennen kaikkea lukuisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen. 

EnergyWeek houkuttelee vuosittain tuhansia paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita Vaasan kaupungintalolle. Vuosien varrella tapahtumasta on tullut tärkeä kohtaamispaikka ja alusta, jossa esitellään uusia innovaatioita ja trendejä sekä käydään ajankohtaista keskustelua energia-alan mahdollisuuksista ja haasteista.   

”On mahtavaa nähdä, miten yhä useammat toimijat päättävät panostaa EnergyWeekiin. Tänä vuonna meillä on ennätysmäärä seminaareja viikon aikana, ja niiden joukossa on useita täysin uusia tapahtumia. Yksi tämän vuoden seminaarien toistuvista teemoista on kansainvälinen yhteistyö ja mahdollisuudet erityisesti Euroopassa”, EnergyVaasan Communications & Brand Manager Kristoffer Jansson kertoo ja luettelee muutamia esimerkkejä: 

”Tämän vuoden Energia- & ilmastoseminaarissa keskustellaan Suomen talouskasvun vauhdittamisesta. Lokakuiset jäänmurtajakaupat toivat valoa synkkään tilanteeseen, mutta mitä pitäisi tehdä, ettei valo jäisi vain välähdykseksi, vaan tulevaisuus kirkastuisi pysyvästi.  Torstaina on usea työllistymiseen ja rekrytointiin liittyvä seminaari sekä useampi Green Leaf teemaan osuva seminaari. Green Leaf  on Euroopan komission myöntämä palkinto kaupungeille, jotka edistävät kestävää kehitystä ja tekevät määrätietoista työtä ympäristön ja ilmaston hyväksi. Vaasa on vuoden 2026 European Green Leaf -kaupunki.”

Viikon suosittuja pääteemoja ovat myös tänä vuonna energia ja ilmasto, tuulivoima ja uusiutuva energia, energian varastointi sekä puhdas kaasuenergia. EnergyWeekillä on myös vahvasti esillä ilmastoasiat, energiasiirtymä ja kiertotalouteen liittyvät aiheet. Tänä vuonna kiertotalousseminaarissa kuulemme, miten eri kaupungit eri puolilla maailmaa hyödyntävät kiertotaloutta. Muita teemoja ovat muun muassa kyberturvallisuus, tekoäly datakeskuksissa, innovatiivinen energiateknologia sekä tulevaisuuden työvoima.  

EnergyWeek järjestetään Vaasan kaupungintalolla ja seminaarit sekä messutapahtumat ovat maksuttomia. Rekisteröityminen on auki aina tapahtumaviikon loppuun asti. 

”EnergyWeek on ennen kaikkea verkostoitumistapahtuma. Etukäteen on mahdollista varata tapaamisia match making -alueelle, joka on avoinna tiistaista torstaihin. Lisäksi odotamme päivittäin vaihtuvan messutapahtuman täyttyvän täysin tuulivoimaan, energian varastointiin sekä kaasuenergiaan keskittyvistä yrityksistä ja ammattilaisista”, Jansson toteaa ja jatkaa:

”Tänä vuonna meillä on käytössämme myös hieman lisätilaa messuosastolle, kun siirsimme kahden vilkkaimman päivän eli tiistain ja keskiviikon suosituimmat seminaarit korttelin toisella laidalla sijaitsevaan auditorioon.” 

Vaasa EnergyWeek on neljäkymmenen organisaation yhteistyössä järjestämä energia-alan tapahtumaviikko. Järjestelyjen pääkoordinoinnista vastaa EnergyVaasa / Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK. Maanantain suomenkielistä Energia- ja ilmastoseminaaria lukuun ottamatta EnergyWeek järjestetään englanniksi.  

EnergyVaasa on Pohjoismaiden suurin energiateknologiaklusteri, jossa kehitetään kestäviä, päästöjä vähentäviä ja energiaa säästäviä teknologiaratkaisuja. EnergyVaasaan kuuluu yli 180 yritystä, joissa on yhteensä yli 13 000 työntekijää. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK on Vaasan seudun kuntien omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.  

Uusimmat

Projektien ei pitäisi joutua odottamaan pankkia

Energia-alan investoinnit vaativat käyttöpääomaa usein nopeammin kuin pankki ehtii tehdä päätöksen. Kreditan kautta tavoitat yhdellä hakemuksella useita pankkeja ja rahoittajia. Saat käyttöösi myös maksuttoman rahoitusneuvojan. Tiedämme, mitä tietoja pankit katsovat, ja autamme tekemään hakemuksestasi mahdollisimman vahvan.

Energia 2026 -tapahtuma nosti esiin alan ajankohtaiset ratkaisut

Energia 2026 kokosi Tampereelle energia-alan ammattilaiset, yritykset ja asiantuntijat keskustelemaan alan ajankohtaisista kysymyksistä ja esittelemään uusia teknologioita. Tapahtumassa olivat esillä muun muassa energiatehokkuus, sähköistyminen, uusiutuva energia ja energiajärjestelmän kehittäminen.

Energiamessut kokosi energia-alan päättäjät etsimään ratkaisuja energiasiirtymään, sähköistymiseen ja kasvuun

Energiamessut 2026 tulivat päätökseen Tampereella lokakuussa. Keskusteluissa nousivat vahvasti esille energiajärjestelmän tulevaisuus, sähköistyminen, kasvu ja investoinnit sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen. Kolmipäiväinen tapahtuma kokosi yhteen 7 800 asiantuntijaa. Mukana oli lähes 6400 kävijää, yli 100 asiantuntijapuhujaa sekä 1 300 näytteilleasettajaa yli 350 yrityksestä.

Elinkaarikumppanuus tuo jatkuvuutta toimilaitehankkeisiin

AUMA vahvistaa läsnäoloaan Pohjois- ja Itä-Suomessa ja toimii asiakkaidensa kumppanina toimilaitehankkeiden koko elinkaaren ajan. Savon Voiman Iiksenvaaran voimalaitoksen vaiheittainen modernisointi on esimerkki pitkäjänteisen yhteistyön tuloksista käytännössä.

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Kaasunsiirtoyhtiö Gasgridin toteuttamassa valtakunnallisessa markkinakyselyssä tunnistettiin yhteensä lähes 7 terawattitunnin edestä vuotuista uusiutuvan metaanin tuotanto- ja kulutuspotentiaalia Suomessa, jota ei ole vielä liitetty kaasunsiirtoverkkoon. Vastauksissa korostui erityisesti Satakunnan alueen tuotanto- ja kulutuspotentiaali, jonka osuus kyselyssä tunnistetusta kokonaisvolyymistä oli noin 60 prosenttia. Tuloksia hyödynnetään metaanin siirtoverkon mahdollisen laajennuksen jatkosuunnittelussa sekä nykyverkon kehittämisessä asiakastarpeisiin vastaamiseksi.

26 GW uutta aurinkovoimakapasiteettia suunnitteilla – rakennusvalmiiden hankkeiden määrä kasvaa nopeasti

Suomen uusiutuvien päivitetyn hankeportfolion mukaan Suomeen on suunnitteilla yli 26 gigawattia (GW) teollisen mittaluokan aurinkovoimaa. Jo 77 hankkeella (4,6 GW) on kunnan myöntämä rakentamislupa. Rakentamisluvan saaneiden hankkeiden kapasiteetti on kasvanut noin gigawatilla vain puolessa vuodessa. Suurin aurinkovoimahankemaakunta sekä hankkeiden määrällä että kapasiteetilla mitattuna on Satakunta.

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.