mainos_1046

Varmuus on paras

Syyskuussa julkistetun energiajärjestelmien paremmuusvertailun mukaan Suomi on sijalla viisi vertailussa mukana olevasta 128:sta maasta. Viime vuonna Suomi oli World Energy Councilin kestävän energiajärjestelmän vertailussa kolmastoista, joten maa on mennyt aimo harppauksen eteenpäin.

Suurin parannus Suomen pisteissä on tapahtunut hiilidioksidipäästöjen vähentymisen ansiosta, mikä osoittaa Suomen energia-alan ilmastotekojen olevan jo niin tehokkaita, että ne noteerataan maailmallakin.

Vertailussa on kolme pääulottuvuutta: energian toimitusvarmuus, energian saatavuus ja ympäristö, jossa on eroteltu ilmanlaatuun vaikuttavat lähipäästöt sekä hiilidioksidipäästöt. Energian toimitusvarmuudessa Suomi yltää vertailussa peräti kolmannelle sijalle.

Huippuluokan toimitusvarmuuden takana on useampikin asia. Yksi merkittävä toimitusvarmuutta nostava tekijä on Suomen hajautettu energiajärjestelmä. Lisäksi keskeinen asia on Suomessa erinomaisesti toimivat sähkö- ja kaukolämpöverkot, jotka ovat toimivuutensa ja kattavuutensa osalta maailman parhaalla tasolla.

Energiateollisuus ry:n keskeytystilaston mukaan sähkönjakelu oli vuonna 2018 keskeytyneenä noin 90 minuuttia sähkönkäyttäjää kohden. Taso on sama kuin viime vuonna, mutta parempi kuin aikaisempina vuosina. Taustalla ovat sähkönjakelun luotettavuuden parantamiseen tähtäävät mittavat investoinnit. Verkkojen uusiminen on parhaillaan käynnissä ja kaikki suomalaiset ovat säävarman sähkönjakelun piirissä kymmenen vuoden kuluessa.

Sähköverkkoja uusitaan parhaillaan noin miljardilla eurolla vuodessa. Tätä prosessia kirittävät sähkömarkkinalaissa asetetut sähkön toimitusvarmuusvaatimukset ja yhteiskunnan kasvava riippuvuus sähköstä.

Hiilijalanjälkeä voidaan pienentää myös kiertotalouden avulla. Energiateollisuus teetti energiaalan kiertotalouden nykytilasta kyselytutkimuksen, jossa oli mukana 136 vastaajaa, jotka edustivat energia-alan eri toimintoja. Lokakuun alussa julkaistujen tutkimustulosten mukaan ilmastonmuutoksen torjuminen ja vastuullisuusajattelu ovat energiayhtiöiden tärkeimmät syyt siirtyä kiertotalouteen.

Energia-alalla kiertotaloutta ohjaavat ennen kaikkea yhtiöiden halu tehdä osuutensa ilmastonmuutoksen torjumisessa, kestävän kehityksen periaatteet ja vastuullisuusajattelu. Kustannussäästöjen painoarvo sen sijaan osoittautui yllättävänkin vähäiseksi.

Kiertotalouteen perustuva uusi energiajärjestelmä tarkoittaa sitä, että energian tuotanto-, kulutus-, siirto- ja varastointijärjestelmät kytkeytyvät toisiinsa. Energian kiertotalous hyödyntää samalla muilla sektoreilla tuotettua tai syntyvää energiaa, kuten esimerkiksi asuinrakennusten keräämää auringon lämpöä tai datakeskuskusten hukkalämpöä kaukolämmöksi. Älykkäät energiajärjestelmät mahdollistavat erilaisten palveluratkaisujen tarjoamisen asiakkaalle.

Energia-ala on samanaikaisesti sekä kiertotalouden tekijä että mahdollistaja. Ylivoimainen enemmistö energiayhtiöistä arvioi, että kiertotalous vahvistuu lähivuosina voimakkaasti ja uusia liiketoimintoja kehitetään laajasti eri toimialoilta tulevien kumppaneiden kanssa.

IPCC:n tuore raportti ohjaa energiateollisuutta voimistamaan ilmastonmuutoksen vastaisia toimiaan. Lähtökohdat ovat hyvät: pohjoismainen sähkö on jo lähes päästötöntä, ja kotimainen kaukolämpöjärjestelmämme on maailman kehittyneimpiä.

Pohjoismainen yhteistyö on avainasemassa tässä kuviossa. Yhteiset, toimivat sähkömarkkinat mahdollistavat uusiutuvan energian osuuden kasvattamisen jo tällä hetkellä, mutta koska sähkön tarve kasvaa lähitulevaisuudessa, myös yhteisten markkinoiden rooli tulee korostumaan nykyisestä.

Sähköä taas tarvitaan lisää, koska fossiilisten polttoaineiden käyttö liikenteessä, teollisuudessa ja lämmityksessä pitää korvata jollain konstilla. Esimerkiksi tuulivoiman osuuden ennakoidaan kasvavan lähes kolmannekseen sähköntuotannosta vuoteen 2030 mennessä, ja yhteispohjoismaiset vesivoimavarat tarjoavat sitä kriittistä säätövoimaa, joka mahdollistaa tuulen osuuden kasvattamisen.

Petri Charpentier

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa Enertec

Enertec uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
Enertec 1/2024

enertec
mainos_1057

UUTISVIRTA




Seuraa Enertec
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »